Cederroth

Valerina Natt


Tarjous!

Osta Valerina ja saat Uninaamion kaupan päälle!

Uninaamio asetetaan automaattisesti kassalle.
Tarjous on voimassa 31.05.2012 asti tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Tarjousta ei voi yhdistää muihin alennuksiin.

Tuotetieto

Valerina Natt

Valerina Natt sisältää valerianaa, lääkekasvia, jota on jo pitkään käytetty uniongelmien hoitamiseen sekä yksityishenkilöiden että hoitohenkilökunnan toimesta. Valeriana on rauhoittaba ja unta aiheuttava. Valerina Nattin teho saadaan yhdistämällä siihen humalaa ja sitruunamelissaa.

Joka kolmannella suomalaisella on uniongelmia silloin tällöin. Mitä vanhempi henkilö on, sitä yleisempiä tämänkaltaiset ongelmat ovat. Syynä voi olla stressi, huolet tai epäsäännölliset työajat. Usein ongelmien syytä ei tiedetä.
Luonnollisella unella on monia vaiheita. Eri osa-alueita ovat esim. syvän unen vaihe ja unien näkeminen. Kummatkin näistä ovat tärkeitä terveydellemme. Syvällä unella on merkitys kasvuhormoonin syntymiselle ja sille,ettei kehon solut ikäänny liian aikaisin. Unien näkeminen vaikuttaa positiivisesti mentaaleihin toimintoihin, erityisesti muistiin.

Tunnetuista lääkekasveista
Tärkeintä aineosaa Valerina Nattissa saadaan rohtovirmajuuresta (Valeriana officinalis), lääkekasvista jonka rauhoittava vaikutus on tunnettu jo tuhansien vuosien ajan. Valerina Natista on sen lisäksi humala-uutetta (Humulus lupus) ja sitruunamelissaa (Melissa officinalis), kahta hyvintunnettua lääkekasvia jolla on rauhoittava vaikutus. Uute on standardisoitu. Sillä tarkoitetaan sitä, että jokainen tabletti sisältää yhtä paljon vaikuttavaa ainetta.

Valerina Natt vai Valerina Forte?
Valerina Natt: Ei ole epätavallista että koemme selittämättömiä vaikeuksia nukahtaa aika ajoin. Voimme itseasiassa aika hyvin emmekä ole erityisen huolissamme, mutta emme vain voi nukahtaa illalla. Tunnit kuluvat ja lopulta olemme ärsyyntyneitä ja stressaantuneita. Valeriana Natt vaikuttaa rauhoittavasti ja rentouttavasti. Nukahtamisen aiheuttava teho saadaan valerianan, humalan ja sitruunamelissan yhteisestä vaikutuksesta, ja niitä kaikkia käytetään perinteisesti nukahtamisongelmiin ja rentoutumiseen.
Valerina Forte: Valitettavasti nukahtamisongelmia syntyy myös silloin, kun olemme huolissamme tai ajattelemme liikaa. Ehkä uudet työtehtävät on vaikea unohtaa tai lapset vaativat liikaa aikaasi. Jos tämä tilanne vaikuttaa tutulta, voi Valerina Forte olla ratkaisu ongelmiisi. Sen runsaampi sisältö Valerinaa on sopeutettu tämänkaltaisiin tilanteisiin ja auttaa sinua rentoutumaan ja nukahtamaan.

Annostus

Aikuiset ja lapset 12 vuotta: 2-4 tablettia, 1/2-1 tuntia ennen nukkumaanmenoa.
Valerina Natt voi heikentää reaktiokykyä, joka tulee muistaa kun tarkkaavaisuutta vaaditaanm esim. autoa ajettaessa.
Tuotteen käyttöä raskauden tai imetyksen aikana ei suositella.

Ainesosat

Valeriana officinalis radix uute (4:1) uute rohtovirmajuuren juuresta: 100 mg, Humulus lupulus flos uute (8,5:1) uute humalan kukista: 45 mg, Melissa officinalis folium uute (6,5:1) uutetta sitruunamelissan lehdistä: 25 mg, Maitosokeri: 125 mg, Apuaineet

Asiakkaan mielipide tuotteesta

Kirjoita arvostelu

Täytä alla oleva kenttä ja paina "Tallenna". Arvostelusi tallentuu ja on kaikkien asiakkaiden luettavissa. Pidätämme oikeuden poistaa asiattomat arvostelut.

*
*
*
*
Tallenna

Kerro ystävälle

*
*
*
Lähetä

Alpha plus Bayer Birger Ledin Boehringer Ingelheim Cederroth Ferrosan Hela Pharma Macronova
© 2012 Shopping4netiin  Sitemap
Powered by Fortus International AB