Modernissa, raffinoidussa ravinnossamme on usein aivan liian vähän essentiaalisia rasvahappoja. Näitä rasvahappoja voi saada lisää kehoon syömällä suuria määriä lohta, sardiinia, makrillia, silliä tai käyttämällä kylmäpuristettuja öljyjä ruoan valmistuksessa. Paras ja tehokkain tapa saada näitä rasvahappoja on kuitenkin ravintolisä. Pellavansiemenöljy sisältää melkein kaksinkertaisen määrän omega-3 rasvahappoja kuin esim. luonnollinen kalaöljy. Pellavansiemenöljy on yksi rikkaimmista lähteistä elintärkeille monityydyttymättömille rasvahapoille linoleenihappo (omega-3) ja linolihappo (omega-6). Rasvahappo linoleenihappo takaa muiden rasvahappojen tuotannon. Ruotsalainen ilmasto saa aikaan sen, että linoleenihappopitoisuus ruotsalaistuotetussa pellavansiemenöljyssä on korkeampi kuin muissa maissa kasvatetun pellavansiemenöljyn sisältämä. Rasvahapot muuntautuvat kehión entsyymeiden avulla muiksi tärkeiksi rasvahapoiksi kuten GLA, EPA ja DHA joilla on erilaisia lääketieteellisiä tehoja. Linolihappo muodostaa rasvahappoa GLA joka aikaisemmissa tutkimuksissa on osoittanut esimerkiksi atooppista ihottumaa lieventäväksi sekä myös PMS-oireita lieventäväksi. Linoleenihappo muodostaa EPAa ja DHA.ta jotka ovat osoittaneet vaikuttavansa sydän- ja suonisairauksia vastaan, sekä lievittämään psoriasista, astmaa sekä reumaattisia sairauksia. Ne voivat myös lieventää migreeniä ja korkeaa verenpainetta. Rasvahapoilla on myös teho solumembraan ja ne toimivat co-faktoreina kehon aineenvaihdunnalle. Tiedetään myös, että GLA suojaa erilaisilta haitallisilta säteilyiltä. ALTERNATIV FÖRÄDLINGin pellavansiemenöljy on ainutlaatuinen, kylmäpuristettu pellavansiemenöljy ekologisesti viljellyistä pellavansiemenistä jota saadaan ainutlaatuisella painallusmenetelmällä joka estää valon ja ilman haitallisia vaikutuksia vaikuttamasta tuotteen laatuun. Antioksidanttina käytetään luonnollista maustekasvia rosmariini. Tuloksena on puhtain ja tehokkain pellavansiemenöljy jota on mahdollisuus valmistaa.
1-3 tl/päivä. Säilyvyys on 1 vuosi ja tuote tulee säilyttää viileässä.
Rasvahappoyhdiste: Monityydyttynyttä linoleenihappoa omega-3 :60%, Monityydyttynyttä linolihappoaa omega-6 :16%, Tyydyttymätöntä öljyhappoa omega-9 : 16%, Tyydyttyneitä rasvahappoja: 8%, Luonnollinen E-vitamiini: 45,9 mg/100 g
HLFO2
Täytä alla oleva kenttä ja paina "Tallenna". Arvostelusi tallentuu ja on kaikkien asiakkaiden luettavissa. Pidätämme oikeuden poistaa asiattomat arvostelut.
Holistic Linfröolja Ekologisk KRAV Holistic
Holistic Linfröolja kapslar Holistic