Omega - 3 on tärkeä ja terveellinen rasvahappo ( EPA ja DHA ) joka on toiminut lääkkeenä kautta aikojen. Omega-3.a esiintyy paljon lohessa, sillissä, makrillissa jne. Rasvahapot syntyvät planktonissa ja levässä. Kun kala syö näitä 'meren vihanneksia' siirtyy Omega-3 eteenpäin ravintoketjussa ja varastoituu sitten kalan rasvaan. ISHAV OMEGA 3™.lla on suuri vaikutus kehon soluissa ja aivoissa sillä rasvahapot toimivat polttoaineena ja rakennusosina. Toinen tärkeä toiminto terveellisesten rasvahappojen osalta on, että ne suojelevat kehoa sairauksilta kuten sydän- ja verisuonisairauksilta ja liikalihavudelta. Ne auttavat alentamaan kolestroliarvoa ja parantavat rasvan palamista parantamalla insuliiniarvoja. Omega - 3 käytetään myös reumatismin, ekseemin, verenhyytymisongelmien ja esim. päänsäryn lieventämiseen. Treenausta ajatellessa on ISHAV OMEGA 3™ hyväksi suorituskyvylle koska veri tulee juoksevammaksi. Tämä saa aikaan paremman verenkierron ja hapitasapainon lihaksissa treenauksen aikana. Punaisten verislojen hapenkantokyky paranee. Päivittäinen annos omega-3 rasvahappoja on tarpeellinen koska ihmisen keho ei voi niitä itse tuottaa ja niitä siis löytyy eniten kalanöljyssä. Pyrkimys on syödä 50-100 grammaa rasvaista kalaa per päivä (tai 1,5 kg turskaa), mutta moni ei näin tee. Tänäpäivänä kansainväliset ravintoekspertit suosittelevat että päivittäinen omega-3.n saanti tulisi olla noin 1-2 grammaa päivässä.Kalaöljy on edullista, terveellistä ja tehokasta. Huolimatta mitä urheilulajia harrastat, on tämä hyvä ravintolisä jota voidaan nauttia yhdessä esim. CLA.n kanssa parhaimman tuloksen saamiseksi.
2-4 kapselia päivässä.
Kalaöljy, glyseroli, gelatiini, luontainen vitamiini E (D- alphatokoferoli).
FHAV1-DA-100
Täytä alla oleva kenttä ja paina "Tallenna". Arvostelusi tallentuu ja on kaikkien asiakkaiden luettavissa. Pidätämme oikeuden poistaa asiattomat arvostelut.
Omega 3 Fish Oil SELF Omninutrition
Omega 3 70% Swedish Supplements